ESIMERKKI KULJETTAJAKOHTAISESTA AJOTAPAPALAUTTEESTA

Kyseessä on todellinen esimerkki kuljettajista, jotka ajavat samanlaisia autoja samoissa työtehtävissä

palaute_ajotavasta.JPG


ESIMERKKI AJOTAPAINDEKSISTÄ

Alla oleva graafi on esimerkki kuljettajakohtaisen ajotapaindeksin raportoinnista. Indeksiin vaikuttavat tekijät valitsemme aina kuljetusliikkeen toiminnan perusteella.


ajotapaindeksi.JPG

Indeksistä kuljettaja näkee miten hänen ajotapansa on kehittynyt suhteessa muihin kuljettajiin. Punaisella oleva indeksi kertoo, että sama kuljettaja on ollut toistuvasti keskimääräistä huonompi. (indeksin keskiarvo on 50 ja indeksin arvot 50-100 kertovat kuljettajan olevan keskimääräistä parempi.


 MITÄ TAPAHTUI VUODESSA - todellinen esimerkki ECOMATE Truck

- Kaikkien kuljettajien keskimääräinen kierrosalueen käyttö pieneni erittäin paljon. Vuosi aikaisemmin keskimäärin 13% ajankäytöstä oli kierrosalueella yli 1660 rpm. Vuoden seurannan ja kuljettajakohtaisten palautteen annon jälkeen "punaisella" alueella ollaan enää 3% ajoajasta. 10%:n pienentyminen on merkittävä ja on tuonut autokohtaisesti noin kahden tuhannen euron vuosisäästön.

Toinen merkittävä muutos on, että ajon "ennakoiva" luonne kehittyi. Tämä näkyy mm. jarruttelun tarpeen oleellisena vähenemisenä. Kaikkien kuljettajien keskimääräinen jarrun käyttö on vähentynyt vuodessa 20%. Parhaan ja eniten jarruttelevan kuljettajan ero on nelinkertainen. Toinen käyttää jarrua 29 kertaa per 100km ja eniten kuluttava kuljettaja noin 130kertaa / 100km. Heidän kulutuksien erokin on yli 10 litraa / 100km, mikä on rahassa useita tuhansia euroja vuositasolla.

Kaiken muun hyvän lisäksi tyhjäkäyntikulutukset ovat pienentyneet ensimmäisen käyttövuoden aikana noin 15%, sillä on merkitystä paitsi polttoaineen kustannuksiin myös kuljetusyrityksen imagolle.


NOPEA TAKAISINMAKSUAIKA

ECOMATE järjestelmän takaisinmaksu aika on nopea, YLEENSÄ ALLE 6 KUUKAUTTA. Olemme tutkimustemme ja kokemustemme perusteella tehneet asiakkaillemme takaisinmaksulaskelmia investoinnin kannattavuudesta. Seuraavassa pdf- tiedossa on esimerkki todellisilla arvoilla. http://www.ectools.fi/media/takaisinmaksulaskelmaECOMATE Truck.pdf takaisinmaksulaskelmaECOMATE Truck.pdf  140 KB 
 
Tämä esimerkki osoittaa että kuljetusliikkeen kassavirta voi kääntyä positiiviseksi jo neljän kuukauden jälkeen. Mikäli ECOMATE järjestelmä toimitetaan yhteen kuukausihintaan perustuvana "avaimet käteen" palvelupakettina, alkaa säästö jo ensimmäisestä kuukaudesta.

MIKSI ET OTTAISI TÄTÄ SÄÄSTYNYTTÄ RAHAA YRITYKSELLESI?

Ota yhteyttä meihin, osaamme tämän aihepiirin erittäin hyvin ja voimme auttaa teitä säästämään rahaa ja ympäristöä.